Huomioitavaa: Miltonin elämään sisältyi sisällissodan aikakausi 1640-9 ja
hän tuki ja kirjoitti laajalti parlamentille ja Cromwell:ille monarkisteja vastaan (Charles surmattiin 30. tammikuuta 1649). Hän osallistui myös kirkon uskonpuhdistukseen, jolla pyrittiin poistamaan katolisia vaikutteita ja Englannin kirkon ylivalta. Hän tapasi Galileon vanhan tiedemiehen ollessa kotiarestissa eli hänelle
oli annettu kotoa poistumiskielto. Vuoteen 1944 mennessä Miltonista oli tullut täysin sokea. 1660 hänet vangittiin monarkian palattua Charles II:n toimesta, mutta hän jotenkin pelastui teloitukselta, luultavasti, koska hänen kirjoituksiaan pidettiin arvossa. Kadotettu Paratiisi julkistettiin ensimmäistä kertaa 1667, kun Milton oli 58-vuotias. Se sisältyy 12 englantilaista loppusoinnutonta sankaritarua - kirjan joukkoon, joista jokaista edeltää proosallinen tiivistelmä. Milton lisäsi tiivistelmät ensimmäisen painoksen ilmestymisen jälkeen, sen osoittauduttua vaikealukuiseksi. Kadotetussa Paratiisissa Milton pyrkii kertomaan raamatullisen tarinan ihmisestä eeppisen runomitan muodossa (kuten Aenead ja Homer). Hän lisää paljon asioita, jotka eivät oikeastaan sisälly Raamattuun. Kirja on kirjoitettu vaikealla, ei oikeastaan englantilais-latinalaisella tyylillä. Tämä sai Samual Johnsonin kommentoimaan asiaa:” Kadotettu Paratiisi on yksi kirjoista, joita lukija ihailee, asettaa alas ja unohtaa ottaa uudestaan esille. Kukaan ei ole koskaan toivonut sen
olevan pidempi kuin se on… ja Keats (Kadotettu Paratiisi), vaikkakin on mainio, korruptoi kieltämme.” Vaikka Milton olikin vahvasti uskonnollinen, hän vastusti Englannin kirkkoa sekä katolista kirkkoa monissa asioissa ja toimi itse asiassa yhden miehen kirkkona. Kadotetun Paratiisin teologia on idiosynkraattista (omaperäistä) eikä teosta voida käyttää yleisenä uskonnollisena tiedonlähteenä. Moni, Blake mukaan lukien loukkaantui siitä että, kirjassa Saatana (Eevan kanssa) tuntuu saavan parhaimmat repliikit ja olevan eeppinen sankari suurimman osan ajasta. Yksi heitä loukkaava tekijä oli myös se, että Aatami ja Eeva tuntuivat nauttivan seksuaalisuudestaan hyvin paljon jo ennen karkotustaan Paratiisista. Miltonin teologia on vääräoppista varsinkin yksityisten henkilöiden kohdalla. Eeva (naiset) esitetään heikompina ja vähemmän rationaalisina kuin Aatami. Kadotetun Paratiisin käsitteitä: Ulompi pallonmuotoinen
maailmankaikkeuden kuori (maailma, maapallo mukaan lukien) on Jumalan kaaoksen alueesta (pohjaton kuilu) luoma ja se on koottu käyttämällä kultaista harppia. Maailmankaikkeuden kuori riippuu taivaasta kultaisen ketjun varassa. Takaisin vedettävät portaat laskeutuvat sille taivaasta. Helvetti oli erillinen suljettu alue kaaoksen sisällä. Perinteisten keskiaikaisten kosmologisten käsitysten mukaan (joihin Milton osittain yhtyi) maailmankaikkeuden keskipisteen (mikä voi olla joko maapallo
tai Aurinko - Milton ei oleta maailmankaikkeuden olevan maakeskeinen) ja maailmankaikkeuden uloimman kuoren välisellä alueella sijaitsee kymmenen samankeskistä läpinäkyvää ja materiatonta kehää. Kehät käsittävät Kuun, 5 planeettaa, Auringon (tai Maan), kiintotähdet, kristallikehän ja alkuperusteen tai vinoneliön (mikä liikutti kaikkia sisällään olevia kehiä). Alkuvedet jaettiin kahteen samankeskiseen kehään. Sisempi kehä tarjosi ravintoa Maalle ja ulomman kristallinkirkkaat vedet muodostivat peitteen maailmankaikkeudelle suojatakseen sitä kaaokselta. Maan pinnan ja maailmankaikkeuden kuoren välissä oli kaksi tärkeää rajaa. Kuun alapuolinen alue (mihin kuului Maa ja Kuu) koostui maasta, ilmasta, tulesta ja vedestä. Mutta kuukehän ulkopuolella oleva oli tehty viidennestä, taivaallisesta aineesta, jota kutsuttiin olennaiseksi osaksi tai eetteriksi. Enkelit on tehty tästä olennaisesta osasta. He voivat omaksua minkä vain muodon, koon tai sukupuolen ja voivat liikkua suurella nopeudella.
Lisää arvosteluja aiheesta Kadotettu paratiisi