Leonardin kirjoihin mahtuu aina monenlaista kulkijaa;
niin pelkureita, teräviä sanailijoita
kuin konnia ja muuten vain hölmöjäkin. Väkevä veijaritarina kaikissa tunnuselementeissään syntyy juuri muistettavien henkilöiden ympärille, joiden sanat leikkaavat kuin salaattiveitset.
Tarinan juuret ovat syvällä todellisuudessa. Siltikin Elmore onnistuu aina yllättämään. Juonenkäänteet ovat arvaamattomia kuin vesikauhuinen kulkukoira. Älykkäimmät ja kovasanaisimmat eivät aina vedä pisintä kortta, saati sitten saa viimeistä sanaa. Monien mukaan linnakundi palaa aina lähtöpisteeseen, pelaapa
hän sitten kätensä oikein tai ei. Jack Foley, legendaarinen pankkiryöstäjä, on pirun lähellä rikkoa syklin,
mutta liittovaltion seriffi, Karen Sisco, ja .38-kaliiperinen Sig Sauer saavat viimeisen sanan. Kuulostaako Leonardilta? Kyllä.
Jack Foley on älykäs ja hänellä on silmää klassikkoelokuville. Hän juonittelee heti kättelyssä itsensä ulos floridalaisesta vankilasta. Parkkipaikalla häntä odottaa sekä vanha ystävä ja kollega Buddy että liittovaltion seriffi Karen Sisco. Foley sulkee niin itsensä kuin Sisconkin Buddyn auton tavaratilaan. Kidnapattu Karen huomaa kauhistuksekseen alkujaan Louisianasta kartalle ponnahtaneen Foleyn pankkirosvokarisman purevan. Mutta se ei tarkoita, etteikö hän tilaisuuden tullen ampusi tätä wanna-be-Dillingeriä. Heidän dialoginsa tavaratilassa jää kyllä miesmuistiin ikihyviksi. Todella sähköistä ja rentoa jännitystä, vaikka panokset ovat niin suuret.
Leonardia aiemmin lukeneet tietävät, ettei Foley ole ensimmäinen rikollinen, johon Karen Sisco on retkahtanut. Tällä kertaa suhteesta tulee kimurantimpi. Karenin on nimittäin toimitettava Foley takaisin telkien taakse, unohtamatta kuitenkaan romantiikkaa. Tekeekö Karen oikein seuratessaan sokeasti tunteitaan? Onko hän myynyt periaatteensa, taas? Vaarallinen on seksikästä. Autokaupungin hyisestä talvesta huolimatta, Karen piukassa jakkupuvussaan asettaa uransa ja maineensa tulilinjalle. Niin paljon hän mielii Foleyn vielä tavata. Kuulostaako mahdottomalta? Kuulostaa, mutta jollain tapaa Leonard saa mahdottoman yhtälön toimimaan luonnollisesti, ennen kaikkea uskottavasti. Leonard on vanha mies, mutta pysyy ajanhermolla sinnikkäästi.
Louisiananmiesten yhteisellä ystävällä, Glennillä, on keikka tiedossa pohjoisessa lumisessa Detroitissa. Kaikkien huohottaessa niskaan ahavoituneet etelänmiehet, Foley ja Buddy, päättävät leikata palan kakusta. Lumi Detroitissa on mustaksi tallottua ja rikolliset häikäilemättömiä sällejä. Mutta vankilajärjestelmän hierarkiaa eri osavaltioissa opiskelleet Foley ja Buddy eivät ole pyöriteltävissä. Sen he myös tekevät detroitilaisganstereille selväksi. Glenn kauhistuu ganstereiden toimintatavoista ja pyyhkäisee tiehensä sen sileän tien. Parkkiintuneet pankkirosvot Jack ja Buddy ovat miehinä toista kastia. Sellaista ei olekaan, mikä saisi heidät järkkymään ja säntäämään pakoon. Jyrkkäsanaisia mutta sydämellisiä. Tilanteen mukaan myös häijyjä Louisianan rämeiden koulimia kovanaamoja. Niin kuin ganstereille yleensäkin, on detroitilaisille oikean ja väärän raja häilyvä. Ja, niin kun sanottua on Foleyllä ja Buddyllä sydän rikoksistaan huolimatta paikallaan. Buddy ja Foley ajautuvat törmäyskurssille detroitilaisten kanssa ja ruumisvankkuri täytyy kiikuttaa paikalle.
Yhtä poskelleen mennyttä keikkaa ja lukuista ammuttua laukausta myöhemmin, on Karen palauttanut taas kaiken ruotuun. Hän on sujut mitä Jackiin tulee ja ilmaisee myös sen. Jack on tohkeissaan; kuinka joku voi olla noin häikäilemätön? Romantiikka tulee ensin, ruumit sitten ja lopuksi rettelöivät ihastuksen kohteet laitetaan kuriin. Karen on realisti, isäntyttö ja Foley voisi olla hänen isänsä. Niin, silloin kun hän vapautuu seuraavan kerran vankilasta.
Elmore Leonardin kirjat kääntyvät elokuviksi useammin kuin niiden itse asiassa pitäisi. Jackie Brown ja Get Shorty olivat hyviä, mutta oliko esimerkiksi Be Coolin filmatisointi tarpeellista? En ole katsonut Mieletön Juttu -elokuvaa, mutta myönnettäköön etten kuvittelisi maailman kovinta naispoliisia, Karen Siscoa, popdiiva J-Lo:ksi. George Clooney menettelisi juuri ja juuri Foleyna. Pointtina on se, että Leonard kirjoittaa niin kärkevää ja napakkaa sanailua mielikuvitukseni hahmottamien paksunahkaisten henkilöiden välille, etten tämän hienon mielikuvan uhalla halua katsoa elokuvaa. Voihan tietysti olla, että näyttelijävalinnat sopivat kuin nyrkki silmään. Ja, että elokuva on kerrassaan fantastinen. Mutta en halua ottaa riskiä, jottei kävisi niin kuin Be Coolin kohdalla. Elokuva ei yltänyt läheskään sille tasolle kuin kirjan tarinan dialogi maksimaalisine potentiaaleineen olisi tarjonnut. Harmillista? Kyllä.
Lisää arvosteluja aiheesta Mieletön Juttu