Jos piditte TV-sarjasta Newsradio, saatatte pitää tästäkin.
Brittikirjailija Fred Jones lähtee Amerikkaan etsimään
onneaan.
Hänet palkataan erehdyksessä
ohjelmistosuunnittelijaksi firmaan, joka suunnittelee
taistelurobottia armeijalle. Firmassa vaan kukaan ei
tunnu oikein tietävän missä mennään. Fred erotetaan ja palkataan
uudestaan vähintään kerran päivässä, ja välillä koko porukka
saa väliaikaisesti kenkää firman "uudelleenorganisoinnin"
yhteydessä, ja samalla firman nimi vaihdetaan.
Robotin kehittelijöillä on toinen toistaan eriskummallisempia
ideoita - ja yksi heistä on pahasti häiriintynyt murhaaja.
Robotti itse taas ei tunnu tietävän, olisiko se
taistelurobotti vai loputtomasti sanoilla leikittelevä
filosofi. Juttuun sekaantuu myös joukko eri maiden vakoojia,
jotka yrittävät ostaa tietoja kuta kuinkin kaikilta
yrityksen työntekijöiltä. Venäläinen agentti tekee Fredille
houkuttelevan tarjouksen ja lupaa kaupan päälle
laatikollisen votkaa
mutta ei suostu kuitenkaan maksamaan
muuta kuin ruplilla. Sinisilmäinen Fred heittää
japanilaisten tarjoaman
shekin roskiin luullen sitä
mainokseksi, mutta antaa sen
lopulta hyvitykseksi sille
kaverille, jonka sijasta hänet palkattiin. Lopulta potkut
saanut alkuperäinen suunnittelija kaappaa robotin
halutessaan 'vapauttaa' sen, ja vähitellen robotin vapautta
alkaa vaatimaan kokonainen kansanliike. Fredin shekin saanut
suunnittelija tekee robotista myös leluversion, ja tarjoaa
yrityksestä osuuden Fredille - mutta lelut osoittautuvat
vaarallisiksi, ja yhtiö menee konkurssiin. Fred tuntuu
olevan niitä ihmisiä, joilta mikään ei koskaan tunnu
onnistuvan.
Taustalla avautuu luottokorttien ja supermarkettien
luvattu maa, jossa jokaisella on hintansa. Absurdia
tunnelmaa täydentävät melkein samanlaisina toistuvat uutiset
milloin mistäkin lääke-erästä löytyneistä myrkyistä tai
pikaruokapaikassa sattuneesta ammuskelusta ja loputtomat
mainokset: 'olet saattanut jo voittaa miljoona dollaria...'.
Lopulta päähenkilö itsekin joutuu todistamaan
ammuskeluvälikohtausta ja läheisen ihmisen kuolemaa.
Mitenkään mairittelevaa kuvaa Amerikan keskilännessä
syntynyt kirjailija ei kotimaastaan anna, pikemminkin kirja
on täynnä mustaa huumoria. Englantilaiset sentään kuvataan
jotenkin sympaattisina joskin yhtä omituisina. Kirja ei ole
sci-fin parhaimmistoa, mutta omalla tavallaan
mielenkiintoinen, kunhan alun jaarituksista päästään itse
asiaan.
Lisää arvosteluja aiheesta Virheisku