Kalevalaa tutkimaan perustuu Pekka Ervastin talvella 1911 aloittamiin Kalevala-luentoihin. Hän julkaisi niistä neljä artikkelia
1912 toimittamassaan Tietäjässä. Erillisenä teoksena Kalevalaa tutkimaan ilmestyi 1989 Heikki Kesävuoren julkaisemana. Kalevalaa tutkimaan luentojen aikoihin Ervast oli perehtymässä suomalaisiin mysteereihin, Kalevalan sisältämään suomalaiseen salatieteeseen, tuolloin yhä elävään tietoon
ihmisen henkisestä olemuksesta sekä siihen johtavasta henkisen tiedon tiestä.Ervastin erikoiskyky oli ja on henkisen tiedon käytännöllistäminen. Hän tekee vaikeista ja kaukaisista asioista käytännöllisiä ja läheisiä. Niin myös tässäkin teoksessa.Ervast arvostaa Aleksanteri I:tä
Suomen itsenäisyyden syntysanojen lausujana, kun hän halusi nostaa Suomen "kansakuntien joukkoon". - Osa tästä halusta saattoi olla normaalia politiikkaa, mutta sen taustalla vaikutti myös keisarin nuoruuden edistysmielisyys, vapaamuurarisympatiat ja halu luoda Suomesta Venäjän edistyksellisyyden näyteikkuna.Keisarien suhtautuminen Suomen omaan kulttuuriin muuttui myöhemmin, mutta suomalaisuusliikkeen synty kantoi monia myönteisiä tuloksia, joista Kalevala kuuluu ensimmäisten joukkoon.Ervastin mukaan Kalevala on Uuteen testamenttiin rinnastettava "pyhä kirja". Se ei ole sana sanalta luettavissa olevaa "Jumalan sanaa", mutta se esittää samoja totuuksia muiden maailman kansojen pyhien kirjojen kanssa.Ervastin kalevala-innostus on peräisin jo hänen nuoruudestaan. Suomalaishenkiseen, vaikkakin ruotsinkieliseen kotiin syntyneenä hänen äidinkielensä oli ruotsi ja kielellisestä lahjakkuudestaan huolimatta, - 12-vuotiaana kirjoitti 9 kielen vertailevaa kielioppia yhdeksällä kielellä ja oppi italian kielen 14-vuotiaana parissa viikossa,. Kalevalan kieli tuotti silti Pekalle vaikeuksia ja suomen kielen sisäisestä hengestä hän pääsi perille vasta 1901-2 tienoilla Haaveilija-romaaniaan kirjiottaessaan. Tuolloin hänen oppaanaan oli Kiven Seitsemän veljestä, ja jo 1897 eräs hänen ruotsalaisista teosofiystävistään esitti hänelle Kalevalan okkultismin tutkimista Gallénin kuvamaailmaa vastaten.Kalevalaa koskevien tutkimusten aika tuli kuitenkin vasta 1910 syksyn jälkeen, kun Ervast oli perustanut oman "Väinölänsä" - Tuonenkylän teosofisen päämajan ja saanut henkisistä maailmoista tiedon Suomen tulevasta itsenäisyydestä. Siihen liittyi myös Suomen henkinen tehtävä, sillä samoin kuin yksilöillä, samoin myös kansoilla on oma tehtävänsä oman itsenäisen kultuurinsa luomisessa. Ei liene sattuma, että myös madame Blavatsky kiinnitti huomiotaan suomalaiseen salatieteeseen, sillä kirjoitti Luciferiin 1888 sitä käsitelevän artikkelin heti tuoreeltaan uuden englantilaisen käännöksen ilmestymisen jälkeen ja otti Kalevalasta otteita Salaisen Opin II osan motoksi.Ervastin mielestä oikea tapa lukea Kalevalaa on, että lukee siitä jonkun kappaleen ja pitää sitä sielunsa silmien edessä, kunnes sen merkitys valkenee (Emt.s.6).Kalevalaluentojensa aikoihin Ervast puhui myös uudesta uskonnosta ja uudesta opettajasta, jolla hän ei kuitenkaan tarkoittanut Teosofisen Seuran johtajien propagoimaa Krishnamurtia. Ervast odotti, että tulee uusi opettaja ja uskonto, maailmanuskonto, joka näyttää, kuinka kaikkina aikoina on ollut ihmiskunnassa totuuden aavistusta ja totuuden tietoa jokainen ihminen voi tuntea tämän omassa rinnassaan, koska ihmishenki on totuudesta lähtenyt ja kaipaa totuutta (s.7).Ervastin mielestä sama totuus on aina ollut löydettävissä ja se johtaa siihen, että jokaisen kansan täytyy omalla tavallaan heijastaa jumalaista totuutta. Kalevala-luennoillaan Ervast pyrki tämän tietoisuuden herättämiseen Suomessa. - Sen parhaana tuloksena musiikin ja kuvaamataiteen ohella on Eino Leinon 1916 ilmestynyt teosofinen tunnustusteos Alla kasvon Kaikkivallan.Ervast on tietoinen Kalevalasta Lönnrotin runoelmana ja pitää hänen ensimmäistä painostaan osittain parempana esityksenä suomalaisesta salatieteestä. Hänen mielestään Väinämöisellä on kuvattu 1. Logosta, Isä-Äitiä, kun taas Lemminkäinen on Kristus, toinen Logos ja Ilmarinen vastaa kolmatta Logosta Pyhää Henkeä eli järkeä, joka saa puolisokseen ihmisen korkeamman minän. Samat voimat edustavat myös eri puolia ihmisen psykologisessa rakenteessa.Ervast ei kuitenkaan jätä henkisyyttään pilventakaiseksi haaveiluksi, vaan esitää Aino-tarun yhteydessä, että ihanteet ovat sitä varten, että ihminen toteuttaa ne käytännön elämässään ja ihmisen on ymmärrettävä, että vaikeudet kuuluvat luonnollisena osana elämänkulkua ja kaiken henkisen kehityksen perustana on ihmisen oma vapaaehtoinen valinta. Siinä pyrkimyksessään ihmiskunta ei kuitenkaan ole yksin, vaan, Ervastin mukaan, myös jumalalliset voimat tahtovat tulla eläviksi ihmiskunnassa. Tämä ei ole minkään yhden kansan tai ryhmän etuoikeus, mutta Suomen ja suomalaisten osalta Ervastin teokset avaavat jatkuvasti uusia näköaloja suomalaisuuden sisimpään olemukseen uuden kulttuurin luomisen kannalta.