Ervast piti 1914 keväällä kirkonopin teosofiasta kolme esitelmää, joiden pohjalta hän laati samana vuonna ilmestyneen teoksensa
Kirkonopin teosofia. Hänen mielestään kristinusko on "korjattu painos" aikain viisaudesta eli teosofiasta. Ervastin opastuksella tulee ymmärrettäväksi, missä mielessä kristinusko on "ainoa totinen maailmankatsomus". Sellaisena ei tarkoita jotakin tiettyä uskontoa tai maailmankatsomusta oppina, vaan oppia, joka vie omakohtaiseen henkiseen kokemukseen.Ervastin tärkeimpänä uskonnollisena löytönä voi pitää hänen ajatustaan Kristuksesta Jumalan elävänä kaikkiallisena täydellisyyskuvana. Sen mukaan jokainen
ihminen on "Jumalan poika", joka omakohtaisen pyrkimyksen tuloksena tulee tietoiseksi omasta henkisestä olemuksestaan. Kristinuskossa tätä pyhityksen tietä on kuvattu kutsumuksen, kääntymyksen, varhurskauttamisen, uudestasyntymisen ja kirkastuksen nimillä, jotka vastaavat teosofian esittämiä puhdistuksen ja vihkimyksen tietä. Ervastin kannalta vihkimyksessä on kyse tapahtumasta, jossa ihminen tulee tietoiseksi omasta olemuksestaan eri olemassaolon tasoilla.Uutta kristinuskossa oli hänen mielestään se, että ihminen voi kokonaan antautua henkisen ihanteen mukaiseen elämään - jolloin vanhurskauttaminen, eteneminen Kristuksessa tapahtuu siten, ettei ihminen hetkeksikään unohda omassa heräymyksessään saamaansa henkistä tietoisuutta. Ervastin Kristus on Jumalan 2. persoona, jolloin ihminen ei tarvitse ulkonaisia auttajia tai vapahtajia. Periaatteessa näin varmaan onkin,
mutta liian pitkälle vietynä tämä merkitsisi sitä, ettei ihminen tarvitse muita opettajia kuin oman itsensä. Tämäkin on mahdollista, mutta Ervast selittää myös itsekkyyden synnyn, siten, että ihmisessä oleva Jumala on luonteeltaan sellainen, ettei se voi muuta kuin rakastaa, ja kaikkiallisena se ei voi rakastaa muuta kuin itseään. - Logoksen heijastuksena ihminenkin tuntee itsessään rakkautta, - ja alkaa rakastamaan itseään. Näin syntyy itsekkyys.Tämän olemme oppineet ihmisinä jo kylliksi, mutta nykyinen läksymme onkin, Ervastin mukaan, epäitsekkyyden opettelussa. Käytännössä se merkitsee rakkauden piirin ja laadun laajentamista.Ervastin myönteinen kuva kristinuskon mahdollisuuksista on mielestäni jäänyt liian vähälle huomiolle. Hänen Kristuksensa on kaikkien uskontojen ulkopuolella, mutta myös samanaikaisesti niiden ja ennen kaikkea jokaisen ihmisen sisällä vaikuttava elämänvoima.Uskonnot ovat useinkin ristiriitojen ulkonaisena syynä, mutta Ervastin tapaan sisäiseltä kannalta tarkasteltuna kristinuskokin on tie toisten uskontojen ja maailmankatsomusten ymmärtämiseen.