Kirja on oiva opas jokaiselle, joka suunnittelee sijoittavansa osakkeisiin. Se lähtee liikkeelle perustiedoista ja kertoo kaiken tarpeellisen aloittelijalle käytännöllisistä esimerkeistä lähtien. Tiesitkö,
että jo tuhannella eurolla pääset halutessasi alkuun sijoittamisessa?Pitkällä tähtäimellä osakkeet ovat aina tuottaneet parhaiten, joten miksi et ryhtyisi sijoittajaksi jo tänään? Eikö olisi mukava parinkymmenen vuoden päästä luopua työelämästä ja elää osakkeiden osingoilla vapaana nykyajan oravanpyörästä ja vailla rahahuolia? No, totta on että se vaatii alkupääomaa ja keskittymistä asiaan,
mutta periaatteessa se on mahdollista kenelle tahansa. Luonnollisesti tuurilla on pientä osuutta asiaan, sillä kaikki eivät löydä Nokian kaltaisia osakkeita, joiden arvo kymmenkertaistuu kymmenessä vuodessa, mutta pienempiä ihmeitä saattaa löytyä.Varmaa on ainakin se, että sijoittamalla osakkeisiin, sinusta tulee varmemmin miljonääri kuin lottoamalla, johon suomalaiset laittavat
vuodessa 400 miljoonaa euroa! Joten miksi et aloittaisi rikastumista lukemalla ensin tämän kirjan ja sen jälkeen ryhtymällä käytännön tekoihin. Ei raha puissa kasva, mutta sitä voi itse kasvattaa, jos haluaa.
Lisää arvosteluja aiheesta Osakesijoittajan opas (voitot, riskit, kriteerit, verotus)