Veljeni Sebastian kertoo eriskummallisen kehitystarinan Antista, pojasta
joka elää turhautuneena elämäänsä kortistoiden kaiken ympärillään olevan ja tapahtuvan. Antti on pienikasvuinen, voimakastahtoinen ja huippuälykäs lapsi. Hänellä on vahva, jopa oidipaalinen suhde yksinhuoltajaäitiinsä Kaarinaan, ja tästä syystä Antti hankkiutuu äidin uusista miesystävistä aina nopeasti eroon.
Vieraillessaan erään kerran isoäitinsä luona, Antti
tutustuu poikaan nimeltä Sebastian. Sebastian on kypsä ikäisekseen sekä hiljainen, mutta älykkäällä tavalla. Pian poika onkin Antin ihailun kohde, sillä
Hän osaa suhtautua kylmän tunteettomasti kaikkeen, hän osaa jäädyttää itsensä ja nousta tällä tavoin kaiken olevaisen yläpuolelle. Antti alkaa harjoitella tullakseen samanlaiseksi. Sebastianin ihmeelliset kyvyt saavat lukijan epäilemään hänen todellista olemassaoloaan. Oli kyseessä sitten ihmelapsi tai mielikuvitusystävä, Antille hän on joka tapauksessa todellinen.
Välillä Sebastian katoaa pitkiksikin ajoiksi jonnekin. Poissaoloperiodien ajan Antti viettää hieman yksinäistä elämää. Koulussakaan ei ole muita hänen tyylisiään lapsia, joista olisi kavereiksi. Eikä Antti kavereita tahdokaan. Hänelle riittävät äiti ja Sebastian. Erään liikuntatunnin jälkeen luokan kovistytöt lukitsevat Antin pukukoppiin. Siellä Antti kököttää pitkän aikaa, kunnes toverillinen Mika, sattuu paikalle ja tulee hänet sieltä pelastamaan.
Antti nimeää Mikan heti "Tappajaksi". He menevät pelailemaan shakkia ja tutustuvat toisiinsa pikkuhiljaa paremmin. Jouluna Antti kutsuu Mikan heille, sillä Mika sanoo olevansa perheetön. Pala palalta Antille kuitenkin selviää, että hänen äitinsä ja Mika ovat olleet toisilleen ennestään tuttuja jo ennen pukukoppiepisodia. Mika onnistuu taidokkaasti liukumaan Antin ja Kaarinan väliin.
Pian Mikasta alkaa paljastua muitakin pimeitä puolia. Hän on perso viinalle ja naisille, eikä jätä tilaisuuksia käyttämättä päästäkseen kokonaan eroon Antista. Välillä Mika katoaa viikoiksi, ja vaikka Antti on tästä tavattoman iloinen, hän joutuu hakemaan Mikan aina takaisin välttääkseen äitinsä totaalisen romahduksen. Lopulta Antti tutustuu Sebastianin kautta muihin nuoriin, joiden elämän Mika on romuttanut. Nuoret tekevät suunnitelman tappaakseen Mikan.
Asiat kuitenkin mutkistuvat. Antin yrittäessä surmata Mikaa, hän tappaakin äitinsä, kiitos Mikan kieroilujen. Mika luhistuu Kaarinan kuoleman jälkeen, katuu tekojaan ja pakenee luostariin. Antti puolestaan joutuu lastenkotiin.
Lastenkodissa Antti tutustuu Taruun, tyttöön joka aikanaan lukitsi hänet pukukoppiin. Kahdestaan he päättävät karata pois kolkosta lastenkotimaailmasta. Pako onnistuu ja nuoripari piilottelee Antin entisen naapurin hoivissa. Onnea ei kuitenkaan kestä pitkään, sillä Taru kuolee; heikko sydän pettää. Yksin jäätyään Antti pakenee lopullisesti kuvitelmien kaunistuttamaan maailmaansa, jossa Sebastian pitää hänestä huolta.
Veljeni Sebastian on teemoiltaan riemunkirjava ja runsaslukuinen. Käsittelyyn joutuu paljon arkaluontoisia aiheita perverssistä äiti-poika-suhteesta syömishäiriöihin, perheväkivaltaan, lasten mielikuvitusmaailmaan, sekä sukupuoliroolien vinoutumiin. Karuimpiakin aiheita käsitellään suorasukaisesti, liikoja kiertelemättä. Kertojana toimii kirjan päähenkilö, herkkävaistoinen Antti, joka kuvailee kaikkea kokemaansa ja havaitsemaansa pikkutarkan karheasti, tippaakaan romantisoimatta ja tunteitaan kuvailuun liittämättä.
Lisää arvosteluja aiheesta Veljeni Sebastian