Suomen ehkä luetuimman ruotsalaiskirjailijan, Henning Mankellin, jo kymmenes rikosromaani Ennen Routaa jatkaa kirjailijan
tunnetuimmaksi muotoutuneen henkilöhahmo komisario Kurt Wallanderin ja pääasiassa hänen tyttärensä Lindan edesottamuksia uskonnollisfanaattisessa kertomusmiljöössä, jossa Mankell keskittyy sekä selvittämään ruotsalaisen yhteiskunnan arvotyhjiötä että arvioimaan uskonnollisen vallan terää kyseenalaisen moraalin ohjastamilla kristillisillä tuomionpäivävisioilla, ynnä kahden edellä mainitun päähenkilön lisäksi päätyy kokonaisvaltaisesti heijastelemaan isä-tytär -suhdetta niin hyvässä kuin pahassa, idyllisen etelä-ruotsalaisenpikkukaupungin, Ystadin, uneliaassa ilmapiirissä. Esille nousevat niin moniulotteisesti ilmenevät teemaan sidotut keskeiset ihmiskuvat, kuin myös kokemuksen kirjolla nidotut juonikoukut. Kirja sisältää noin 550 sivua, joten ihan helpolla ei lukijaa päästetä. Teksti on helppolukuista ja miellyttävää lukea, on myös helposti avautuva. Sivuhuomiona mainittakoon myös, että kirjasta on tehty Suomen ensi-iltansa 21.1.2005 saanut laidasta laitaan arvosteluja kerännyt elokuva, joka aloitti kaikkien suunnitteilla olevien kolmentoista Kurt Wallander- filmatisointien sarjan 190 miljoonan kruunun megaluokan budjetilla. Itse tarina sijoittuu vuoden 2001 tienoille. Jo ensisivuilta lähtien on lukijan mielenkiinto sitoutunut seuraamaan vauhdilla etenevän sekä mutkikkaiden juonikuvioiden siivittämän kertomuksen kannesta kanteen jonkun ilmoittaessa nähneensä palaviajoutsenia Marebojärven yllä, jota juuri Tukholman poliisikoulusta palvelukseen astuva ja nuoruudessaan kahdesti itsemurhaa yrittänyt Linda Wallander päätyy selvittämään yhdessä isänsä kanssa. Henkilöitä alkaa yksi toisensa jälkeen kadota, yksi on Lindan läheinen ystävä. Toinen ilmoittaa palavasta sonnistaan; alkaakilpajuoksu sadistisen murhaajan kiinniottamiseksi. Pian löytyy myös raa’asti surmatun naisen ruumis - johdattaen etsivät lopulta Ruotsin uskonnollista reformaatiota suunnittelevien psykoottisten lahkolaisten jäljille. Totuttuun tapaan Mankellin kirjallinen maailmankuva nostaa esille arkipäivän sankarit, poliisiviranomaiset, joiden virka yhteiskunnan tukevana selkärankana ei kaikessa omistautuneisuudessaan ja uutteruudessaan jää taaskaan vaille huomiota.Huomionarvoista on myös, että Mankellin kynässä niin ihmiset kuintaustatekijätkin pysyvät uskottavina sekä inhimillisinä alusta loppuun saakka.Ei myöskään ihme, että kirjojakin on myyty jo yli 3 miljoonaa kappaletta.Kirjan lukeminen oli antoisaa ja innosti tutustumaan koko Wallander -kirjasarjaan. Ehkä parasta rikosromaanikirjallisuutta Agatha Christien jälkeen.