Tanskalainen tutkimusmatkailija ja kirjailija/toimittaja
Peter Freuchen (1886-1957) matkusti ensi kerran Grönlantiin 20-vuotiaana vuonna
1906. Vuonna 1936 julkaistu Nuoruuteni Grönlannissa
kertoo hänen elämästään Grönlannissa 15 vuoden aikana, aina vuoteen
1921.
Kirjassaan Freuchen paneutuu varsin perusteellisesti
eskimoiden (inuittien) elämäntapojen selvittämiseen. Silloin
Pohjois-Grönlannin eskimot
eivät juurikaan olleet tavanneet valkoisia
miehiä. Freuchen asettui lopulta Thuleen, Grönlannin lähes
kaukaisimpaan luoteiskolkkaan. Siellä
hän hoiti kauppa-asemaa yhdessä
kuuluisan Knud Rasmussenin kanssa. He tekivät vaihtokauppaa eskimoiden
kanssa. Nämä toivat kauppaan nahkoja, lähinnä naalin, hylkeiden ja
jääkarhun nahkoja. Vastineeksi eskimot saivat valkoisen miehen
tarvikkeita, kuten aseita, ammuksia, sokeria, kahvia, polttoöljyä,
kangasta. Ja myös alkoholia, joka myöhemmin koituu koko eskimokansan
onnettomuudeksi.
Freuchenin tapa suhtautua eskimoihin poikkesi valtaväestön
tavoista. Hän opetteli eskimoiden kielen, hän pukeutui kuin eskimo,
opetteli eskimoiden metsästys- ja kalastustavat ja osallistui
heidän juhliinsa ja rituaaleihinsa. Vuonna 1911 hän meni naimisiin kauniin
eskimotytön Mekupalukin kanssa. Mekupaluk muutti nimensä Navaranaksi.
Navaranan arvo kansansa keskuudessa nousi hänen naituaan kunnioitetun
kauppiaan. He saivat ainakin kaksi lasta.
Tanskan kirkko lähetti Grönlantiin lähetyssaarnaajia
käännyttämään eskimoita kristinuskoon. Saarnaajien teot eivät useinkaan
vastanneet heidän opetuksiaan, vaan miehet lankesivat juopottelemaan ja
käyttämään ystävällisä eskimonaisia ja -tyttöjä makuualustoinaan.
Freuchen paheksui heidän käytöstään julkisesti ja kirjassaan hän
esittää purevaa arvostelua moista kaksinaamaisuutta kohtaan.
Freuchen tutki, yhdessä Rasmussenin kanssa, Grönlannin
pohjoiskolkan huonosti tunnettuja vuoristo- ja jäätikköseutuja. Huimia
hengenvaarallisia seikkailuja koiravaljakoiden
kanssa lumessa, jäässä
ja pakkasessa. Kuolema kävi monta kertaa lähellä, ja useita
matkatovereita ja ystäviä menehtyi näillä hyytävillä retkillä.
Lähimpänä kuolemaa Freuchen kuitenkin kävi käydessään kotimaassaan
Tanskassa vuoden 1920 paikkeilla, espanjantaudin raivotessa
pahimmillaan. Pitkään sairastettuaan hän lopulta pääsi palaamaan
Grönlantiin
Freuchen kirjoittaa vetävästi.Kirjaa lukee kuin
seikkailukertomusta unohtaen sen kertovan todellisista tapahtumista ja
ihmisistä. Hän tarinoi eskimoiden kanssa kokemistaan kommelluksista
pilke silmäkulmassa, ja monet makeat naurut saa lukija palkakseen.
Vakavaksi vetää lukijan naama kirjailijan kertoessa maanmiestensä
törkeistä edesottamuksista ja valaanpyyntilaivojen miehistön
käytöksestä. Eurooppalaisten tavat eivät totta vieköön ole sen
paremmiksi muuttuneet vuosisatojen kuluessa. Samoin kohtelivat
espanjalaiset konkvistadorit intiaaneja, brittiläiset siirtomaaherrat
intialaisia ja belgialaiset rikkauksien etsijät afrikkalaisia.
Suomalaisten käytös saamelaisia kohtaan on ollut lähes yhtä törkeää.
Alkuperäiskansojen ahdinko on yhä tosiasia.
Peter Freuchen näytti omalla elämällään esimerkkiä siitä,
kuinka pitää käyttäytyä. Toisen maailmansodan aikana hän toimi natsien
vastaisessa maanalaisliikkeessä. Natsit tuomitsivat hänet kuolemaan,
mutta hänen onnistui paeta Ruotsiin ja sieltä Yhdysvaltoihin. Täällä hän
asettui asumaan Connecticutiin. Peter Freuchen kuoli sydänkohtaukseen
Alaskassa.
Lisää arvosteluja aiheesta Nuoruuteni Grönlannissa