Millaista on
olla lihava maailmassa, jossa naisen ihannevartalo näyttää anorektiselta hammastikulta? Kolmekymppinen ruotsalainen toimittaja, Jenny Dahlberg, on pienen tytön äiti ja ylipainoinen, ei vain hieman vaan huomattavasti. Hän kertoo omakohtaisesti, miltä tuntuu olla läski nainen nykypäivän Ruotsissa ja mistä lihavuus johtuu. Jennyllä itsellään ei ole hyvää syytä lihomiselleen, mutta mässäily ja mieliteot sekä lievä laiskuus eivät ainakaan laihduta Jennyä. Silti hän tietää, miten ei pitäisi syödä. Kämppiksensä Lindan kanssa Jenny herkuttelee housut auki mahan pursutessa yli. Linda yrittää saada Jennyä innostumaan laihduttamisesta, mutta Jenny keskittyy enemmän tavoitteeseensa saada hyväksyntää huumorin ja itseironian avulla. Jenny suunnittelee perustavansa Anonyymit Läskit -tukiryhmän ja liikuttuu tyttärensä laulusta, jonka
mukaan äidin kuuluu olla lihava. Häntä askarruttaa, miksi laihduttaminen aloitetaan
aina vasta maanantaina
tai kenelle sopii ihannevartalolle tehdyt alusvaatteet? Eikö kauneus tulekaan sisältäpäin? Jennyn, lihavan naisen, on myös aina oltava varuillaan, sillä koskaan ei tiedä, milloin tuoli pettää alta tai mitä toiset ajattelevat. Aina
kuitenkin löytyy ihmisiä, jotka näkevät ihmisen kaiken rasvan alta. Kyllähän esimerkiksi Turkissa kaikki miehet ihastuivat uhkeaan Jennyyn. Jennyn mukaan ihminen on kuitenkin liian iso, jos ei suihkussa näe omaa alapäätään.
Lisää arvosteluja aiheesta Sopivasti lihava