Jumalainen
suunnitelma ja teosofia käytännössä on muokattu Pekka Ervastin 16.4. 1927 pitämästä samannimisestä yleisöesitelmästä. Ruusu-Risti julkaisi sen 1960 pienenä erillisenä vihkosena."Jumalallinen suunnitelma" oli 1900-luvun alussa ajankohtainen Krishnamurtiin ja Brittiläisen imperiumin johtavaan asemaan perustuvien ennustusten johdosta. Teosofisen Seuran johtavien okkultistien toimesta esitettiin Krishnamurtia milloin Jeesuksen inkarnaationa tai Kristukseksi nimitetyn Maailmanopettajan puhetorvena. Ervast ei kannattanut näitä näkemyksiä.Ervastin Kristus on Logoksen elävä täydellisyyskuva,
joka on jokaisessa ihmisessä piilevänä ja joka "jumalallisen suunnitelman" mukaan tulee vielä joskus ilmentymään ihmiskunnan yksilöissä. Näin ajateltuna Kristus on kaikkiallinen, kosmillinen tajunta, jonka ilmentyminen ihmiskunnassa tulee joskus, kaukaisessa tulevaisuudessa tapahtumaan, mutta joka ei varsinaisesti ole aikaan sidottu,
vaan on jo tapahtunut esim. Jeesuksen ja Buddhan osalta.Kaikki muut "jumalalliset suunnitelmat", tämän tai tuon kulttuurin ensisijaisuudesta, etenkin kun on kyse vallasta, perustuvat harmaaseen inspiraatioon.Ervast odotti,
että uusi ihmiskunta synnyttää myös uuden aateliston, johon ihmisiä kutsutaan sisältäpäin. Silloin elämänuraansa harkitsevan ihmisen velvollisuus on valita itselleen elämäntehtävä, joka on mahdollisimman lähellä hänen ihanteitaan. - Siirtyminen "suurempaan välttämättömyyteen", Jumalan pojan elämään tapahtuu siten, että
ihminen tuo teosofian käytännön elämään.Ajattelen, että ihminen, joka ei aatemaailmansa puolesta ole teosofi, voi toteuttaa tätä välttämättömyyttä omien ihanteittensa mukaisessa työssä. - Ervastin ajattelu ei ole sidoksissa mihinkään yksityiseen maailmankuvaan, vaan lepää omalla filosofisella perustallaan ja tiedolla ihmisen henkisestä olemuksesta.
Lisää arvosteluja aiheesta Jumalainen suunnitelma ja teosofia käytännössä