Roman Schatzin pidetty esikoisteos Suomesta, rakkaudella (2005) käsitteli Suomea, ja suomalaisiahan aina kiinnostaa, mitä muut meistä ajattelevat. ”Saksalaisuus on ammatti” Schatz kirjoittaa Rakasta minut- romaanissa ja tottahan se on. Me kiinnostumme aina yhdestä maahamme muuttaneesta julkisuuden henkilöstä kerrallaan ja janoamme heiltä kommentteja meistä, suorasukaisuutta ja rohkeutta, jota vain muualta muuttanut voi ilmaista saamatta paheksuntaa tai potkuja. Schatz on meidän pahasuinen ottopoikamme, jonka mielipiteitä haluamme kuunnella ja lukea korvat punoittaen. Röyhkeys on sympaattista, kun se on ulkoistettu kannessa ilkikurisen-susimaisen-seksikkäästi tuijottavaan Schatziin.
Tähän perustuu myös vauhdikas kasvutarina Rakasta minut. Se ei ujostele, päähenkilöä nimeltä Roman Schatz viedään seikkailusta siekailuun sellaisella suoruudella, että heikottaa pitäisi. Tässä on myös teoksen suurin ongelma. Halu shokeerata ja olla rohkea roiskahtaa epämiellyttävästi naamalle. Rakasta
minut ei ole mitään uutta, mullistavaa, yllättävää,
vaikka Schatz on varmasti roisimmat kohdat kirjoittanut tuo susikatse naamallaan, vakaana aikomuksenaan järkyttää. Mutta kun ei järkytä, ei yllätä eikä punastuta. Es tut mir leid, Roman, mutta näin on.
Rakasta minut kohtelee kaikkia yhtä ronskisti ja epäkunnioittavasti, se on teoksen tyyli ja siinä pysytään. Päähenkilö-Schatz tiedostaa renttuutensa eikä kärsi tunnontuskista ihmissuhteissa tai työasioissakaan, vaikka ne säännöllisesti puihin menevätkin. Murehtimaan Schatz ei jää, vaan kyntää eteenpäin. Eteenpäin pyrkiminen ja pääseminen ovat virkistäviä piirteitä rentturomaanihenkilössä, kyntämisestä en ole niin varma.
Schatzilla on kyllä terävä ajatus ja hauska tapa kirjoittaa oivalluksistaan, vaikka tehonsa menettäneitä ilmaisuja käyttääkin. Päähenkilö olisi kaivannut fiktion keinoista ponnahdusalustaa, jotta olisi kiinnostavampi ja muutakin kuin äänensä välillä kadottava kertoja. Schatz on kolumnistityyppiä, romaani ei oikein toimi, se jää sarjaksi hauskoja ja hurjia sattumuksia ja oivalluksia. Ja miksi romaaniin on jäänyt useita alkukirjain- ja taivutusvirheitä? Vaikka teos onkin suomea vieraana kielenä puhuvan kirjoittama (hieno suoritus, muuten), kustannustoimittajan luulisi osaavan suomen kieliopin. Onko Schatzin saksalaisuutta korostava julkisuuskuva sittenkin pääasia? Siksikö se siinä kannessakin virnistelee?
Lisää arvosteluja aiheesta Rakasta minut