Ilo ja suru
Tämä on mietelmäkokoelma, joka perustuu vuosisatojen varrella kirjoitettuihin aforismeihin. Luon niiden
pohjalta omat tulkintani, joihin sisällytän elämänmyönteisyyttä, kriittisyyttä unohtamatta. Elämä on kokonaisuus, jota on mahdotonta selittää tai hallita. Mutta järkeenkäyvä lähestymistapa elämän perusasioihin antaa tasapainoisen ymmärtämyksen ja tarjoaa tilaisuuden rakentaa hyvän elämän perustaa itselle ja mikä parasta, myös toisille. Aforismit ovat lähtöisin seuraavilta kirjoittajilta: Aristoteles, Bougeard, Chesterton, Dumas vanhempi, Franklin, Graf, La Rochefoucauld, Roux, Valery.
Ihminen on kyvykäs. Ihmisellä on myös käytännöllinen järkensä, joka ohjaa kykyjen käyttämistä. Lahjakkuus on etu, toisaalta se on välttämättömyys. Haluamme elää toimivassa maailmassa, ja sen tähden tarvitsemme lahjakkaita ja myös meidän itsemme on asetettava lahjakkuutemme hyödyttämään yhteistä hyvää. Ihmisen onnellisuus vaatii kykyjen täysimittaista käyttöä, tervettä järkeä ja sisua onnistua.
Ihmissuhteet perustuvat kykyymme tuntea onnea. Yksinäinen ihminen ilman toimivia ihmissuhteita taantuu ja katkeroituu. Onnellisuus sen sijaan on seurausta kyvystämme olla ihmisten seurassa, mutta viisas tietää, että yksilöllisyydelläkin on sijansa. Elämäntaitoa on löytää tasapaino yhteisöllisyyden ja itsenäisyyden välillä. Onnellisuuden ja kärsimyksen toimiva tasapaino on elämän onnistumisen edellytys, sillä
onnellisuutta ei ole ilman kärsimystä, ja kärsimys ei esiinny yksin ilman toisinaan koettavaa onnellisuutta.
Onnellisuutta ei tule selittää liikaa, se on olemukseltaan tuntematon, mysteeri. Elämää on elettävä, onnellisuutta on koettava. Niiden selittäminen saattaa olla hyödyllistä, mutta niitä ei tule korvata sanoilla. Elämällä on mystinen ulottuvuutensa, ihmisen käyttämä kieli ei yllä kaikkiin elämän olemuksen sopukoihin. Onnellisuutta on siis koettava ja löydettävä vakaa linja, jolla sen voi säilyttää.
Onnellisuutensa on jaettava. Hyvä elämä on ponnistelujen tulosta, ainoastaan ahnehtimalla ei sitä saa. Vähästään voi jakaa, jos on inhimillinen ja jos on paljon, mistä jakaa, jalo luonne ei kitsastele. Hyvä elämä, oli se sitten onnellisuutta, tasapainoa tai mielenkiintoa, on saavutettavissa ja jaettavissa. Ihminen, joka on siunaus lähimmäisilleen, saa mainetta viisaana ja hän voi olla varma, että hänen kanssaan halutaan olla sovussa. Hän saa osakseen myös sitä onnellisuutta, jota toisilla on jaettavanaan.
Elämä koostuu osaltaan ajasta, mutta elämässä on kyse muustakin. Kunnioittaakseen elämäänsä ja itseään tulee käyttää aikansa mielekkäästi, hyödyllisesti. Aikaa ei tule tuhlata. Elämä sisältää ajan lisäksi muutakin. Ihminen suuntautuu johonkin, hän tekee valintoja, hän näkee vaivaa ja ihmisellä on tunteet. Elämällä on sisältönsä ja ihmisellä olemuksensa.
Ihmisen todellakin on opittava kestämään kärsimystä. Lujuus vaatii toteutuakseen koettelemuksia, joissa se vahvistuu. Pehmeys enempää kuin kovuuskaan eivät ole ratkaisuja, ratkaisu on lujuus, joka on saatu harjoituksella. Lujuutta on kestävyys, maltti, tasapaino ja itseluottamus. Kaiken kestävä, kärsimyksessä karaistunut lujuus on tae elämässä menestymiselle. Tulee tietää inhimillisen elämisen myönteiset ja kielteiset puolet, ja etenkin se, että elämässä on kysymys ykseydestä ja siitä, että on riittävän luja tullakseen toimeen.
Onnellinen tai onneton, kuitenkin ihminen liioittelee tuntemuksiaan. Kummassakin suhteessa koemme tunnettamme liikaa. Elämä on tasapainoinen ykseysilmiö, jonka kokemisessa ihminen horjuu kaukana sen todellisesta olemuksesta. Onnellisuus saattaa koittaa, kun vain huokaisemme; onneton olo tulee pienestä huolesta; siirrymme etäälle elämän keskipisteestä, jonka luonne on olla tasaista ja varmaa asiantilojen etenemistä.
Sen, mitä onni on, täytyy jokaisen omalla kohdallaan pohtia. Yhden näkemys poikkeaa toisen näkemyksestä, minun onnellisuuden aiheeni ovat melkoisen varmasti toisenlaiset kuin sinulla. Ihmisentäytyy pohtia onnellisuusstrategioitaan ja päämääriään. Väitän, että onni ei ole saavuttaa jotain, vaan tuntea innostusta, kun tosissaan tavoittelee jotain, jonka luulee olevan onnellisuutensa ehto.
Sisäiset ristiriitamme muodostavat henkisen aktiviteettimme ytimen. Ristiriita kuuluu elämään, vaikka uskon, että elämä voi olla mielekästä myös ilman ristiriitaa. Pyrkimys tarvitsee syyn ja kyllä se tarvitsee myös tavoitteen. Järjellisyys ihmisessä tulkitsee syitä ja tavoitteita, ihmisen syyt ja tavoitteet kertovat ihmisen järjellisyydestä. Ristiriitaisuus on osa elämää ja ihmistä, se on motivaation eräs perustekijä. Elämäämme motivoi ikuinen pyrkimys vapautua ristiriidasta, joka kuitenkin on erottamaton osa sitä.