Friedrich
Nietzsche
Antikristus, Unio Mystica
1908
„Tämä kirja kuuluu harvimmille. Tuskiin yksikään
sen
lukijoista on vielä syntynyt. Ne ovat niitä,
jotka ymmärtävät Zarathustrani:
kuinka saisin sekoittaa itseäni sellaisiin, jotka jo tänään saavat kuulijoita?
– Vasta ylihuomenna on minun aikani. Muutamat syntyvät isän kuoltua.”
-
Nietzsche, alkulause.
Ennen kuin ensisivuilta ehtinee jo kiivain yksisilmäinen
kavahtaa, pitää silti paikkansa, että kirjantekijä itse on monin paikoin
aikaansa sidottu kritisoidessaan kristinuskoa, jota aikansa katolinen kirkko
harjoitti. Sanottakoon, ettei hän katso asiakseen tuomita kristillistä uskoa,
vaan tekopyhänä näkemänsä ja sääli-, eli
orjamoraalin taivuttaman ihmistyypin tavan tuoda esille ne arvot, jotka
Raamatun tukipilarina on, ja lukijakuntansa eli Viimeisen Ihmisen nihilistisen
aikakauden alkusoiton. Zarathustran suulla puhunut Nietzsche ei hyvän ja pahan
tuolta puolen ole kuin velvollinen ravisuttamaan maailma elämän kieltäjästä, ja
elää.
”Antikristus” on osa Nietzschen profeetallisia teoksia, ja
jossa kirjailija hyökkää sanojaan säästelemättä kulttuurin ja eurooppalaisen
nykyihmisen kimppuun sen inhimillisyyden puolestapuhujana, jonka Filosofi
vapaudeksi nimeää. Jo 1800-luvulla Nietzschen tehtävä oli nähdä länsimaisen
yhteiskunnan ja sen tuotoksen, ”epähumaanit” arvot jonakin, mitä hänen
”viimeisen ihmisensä” tyyppi edustaa. Tämän hän nimitti kristinuskoksi.
Ottaen siis huomioon aikansa katoliskristillisen
kasvuympäristön, jätti tämä varmasti jälkensä tulisieluiseen Nietzscheen, joka
uskoi ihmisen korkeimman hyveen olevan elämän vastaanottaminen sellaisena kuin
sen on, avosylin vastaan. Tämän kaiken vastakohtana hän näki juuri kristinuskon
moraalin, tai ainakin osan siitä, joka hänelle edusti kaikkea muuta kuin hyvää.
Nietzsche itse uskoi, että moraalia on kahdenlaista; herramoraalia, joka nousee
aktiivisesti "jalosta ihmisestä" ja orjamoraalia, joka liittyy
reaktionomaisena "heikkoon ihmiseen". Eri moraalit eivät ole
toistensa vastakohtia, vaan kokonaan toisia arvotusjärjestelmiä: herramoraali
arvottaa teot asteikolla hyvä/huono, kun taas orjamoraali arvottaa ne
asteikolla hyvä/paha.
”Nietzsche hyökkää kirjassa voimakkaasti kristinuskoa
vastaan väittäen sen "uudelleenarvioineen" luonnolliset, terveet
arvot ja vääristäneen Jeesuksen elämän. Hän meni kritiikissään pitemmälle kuin
valistusajan agnostikko- ja ateistiajattelijat, jotka pitivät kristinuskoa vain
virheellisenä. Nietzsche näki kristinuskon varhaisvaiheen historiassa yhä
pahemmin vääristyvän kuvan Jeesuksesta. Hän syytti varhaiskristittyjä Jeesuksen
martyroimisesta, ja piti apostoleita pelkurimaisina, vulgaareina ja katkerina.
Hän katsoi että
kristinusko oli mahdollisesti psykologinen ase, jota apostoli
Paavali käytti eräänlaisena pelkurimaisena kostona Rooman valtakunnalle
Jerusalemin temppelin hävittämisestä. Nietzschen kirjoittama lause
"Viimeinen kristitty kuoli ristillä" viittaa siihen, että hänen
mielestään kristinusko oli oleellisesti Paavalin luomus.”
-
Wikipedia
Itse kirjan sävy on jo nimensäkin puolesta provosoiva,
teksti julistavaa ja kieli terävää sekä sisältö voi ilmetä vaikeatajuisena. Sen
voi tuntea vasta kun irtautuu ennakkoluulojen asettamista lähtökohdista, sillä
muuten vaarana on kadottaa itse ajatus – tähän lukijan on helppo langeta.