Sosiaalipsykologia
Ihmisen sosiaalisuus
Ihmisen sosiaalisuutta voidaan luonnostella viiden käsitteen avulla. Näiksi olen valinnut: sosialisaatio,
sosiaalinen identiteetti, sosiaalinen havaitseminen, normi ja rooli.
Sosiaalistumista tapahtuu ihmisen ollessa vuorovaikutuksessa
toisten ihmisten kanssa. Sosiaalistuminen tapahtuu ihmisen eläessä yhteisöissä. Yhteisön kannalta on toivottavaa,
että sen jäsenet
ovat sille arvokkaita ja hyödyllisiä ja tämän vuoksi yhteisö muokkaa jäseniään sille edulliseen suuntaan. Ihmisen sosiaalistuessa yhteisöihinsä hänessä tapahtuu muutoksia, jotka ovat niiden kannalta toivottavia.
Sosiaalinen identiteetti on osa yksilön minäkäsitystä. Se on muodostunut ihmisen elämän kulussa hänen oltuaan vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten ja sosiaalisten järjestelmien kanssa. Tarkalleen ottaen sosiaalinen identiteetti tarkoittaa tiedollista rakennetta,
joka muodostuu sosiaalisista kokemuksista eli ryhmäjäsenyyksistä ja ryhmäkuuluvuuksista.
Normi ja rooli ovat joiltain osin samankaltaisia käsitteitä. Molempien olemus on olla käyttäytymisodotus. Normi on ryhmän yksittäiseen jäseneensä kohdistama käyttäytymisodotus. Jos henkilö toimii normien mukaan, niin hänen toimintaansa pidetään pätevänä ja hyväksyttävänä. Ryhmän jäsenet arvioivat normipaineessa olevan yksilön toimintaa ja mahdollisesti hyväksyvät sen. Myös rooli on käyttäytymisodotus, mutta sen perusta on yksilön asema yhteisössä
tai ryhmässä. Huomattavaa on, että eri rooleja koskevat eri normit.
Sosiaalinen havaitseminen muodostuu arvioinneista, joita teemme suhteessa toisen henkilön persoonallisuuteen. Ennakkotiedoilla ja ensivaikutelmalla on merkittävästi arvioita ohjaava ja tarkkaavaisuutta suuntaava vaikutus. Sosiaalinen havaitseminen on altis vaikutteille, joten luotettavien havaintojen teko vaatii kyvykkyyttä.
Käytös
Käyttäytymistä tarkastellaan neljän käsitteen kautta, joita ovat: asenteet, prososiaalisuus, aggressio ja väkivalta.
Muodostaakseen asenteen, henkilöllä on ensin oltava jonkinlainen mielikuva kyseisestä kohteesta. Henkilökohtaisten arviointien pohjalta muodostamme asenteen, joka on joko myönteinen tai kielteinen. Asenne on aina subjektiivinen, eli eri henkilöt muodostavat jokainen omanlaisensa. Myös sosiaalinen ympäristö voi tarjota valmiita asenteita, tai jopa painostaa henkilöä tietyntyyppiseen asennoitumiseen.
Prososiaalisuus tarkoittaa käyttäytymistä, jolla on myönteisiä seurauksia. Se parantaa toisten psyykkistä tai fyysistä hyvinvointia. Prososiaalisuutta on auttavaisuus, tukeminen, jaloluonteisuus ja myönteisyys. Rehellisyyskin on prososiaalista sikäli, kun se tähtää omaan ja toisten hyvinvointiin ja oikeuksien kunnioittamiseen. Sen vastakohta on antisosiaalinen käyttäytyminen, joka on aggressiivista. Antisosiaalinen on sikäli prososiaalisen vastakohta, että se tähtää toisten vahingoittamiseen.
Aggressio ei ole teko, vaan pyrkimys. Aggressiivinen henkilö on sellaisen mielentilan vallassa, että hänellä on hyvin yksisuuntainen pyrkimys toisten ihmisten fyysiseen tai psyykkiseen vahingoittamiseen. Aggressiivisen henkilön on vaikea hillitä itseään sikäli, kun hänen henkiset resurssinsa ovat itsehillintään riittämättömät.
Väkivaltaista käytöstä seuraa frustraatiotilanteessa henkilön tulkittua kokonaistilanteen siten, että väkivaltaisuus on tavoitteeseen pääsemisen kannalta välttämätöntä. Hän voi välttää tämän siten, että hän vaihtaa tavoitetta, luopuu siitä tai löytää uusia keinoja päästä tavoitteeseen. Eri ihmisillä on selvästi toisistaan poikkeavat käsitykset väkivaltaisen käyttäytymisen sallittavuudesta.
Ihmissuhteet
Pohditaan psykologisia seikkoja, jotka ovat ihmissuhteiden ytimessä. Mielestäni nämä kolme ydinkäsitettä ovat luottamus, yksilöllisyys ja tarvitsevuus.
Luottamus on emotionaalisesti sävyttynyt mielipide jotakin asiaa, henkilöä tai ryhmää kohtaan. Sen pohjana ovat käsitys ja asenne jonkin seikan tai toimijan hyödyllisyydestä, turvallisuudesta ja mielekkyydestä. Vastakohta on epäluottamus, eli varmuuden jonkinasteinen puuttuminen seikan tai toimijan luotettavuudesta.
Kyetäkseen toimiviin ihmissuhteisiin henkilön on saavutettava vapaaehtoisen tarvitsevuuden tila. Hän kykenee olemaan yksilö ja samalla olemaan ihmissuhteissa. Henkilö ei voi olla täysin itsenäinen, mutta myöskään hänen ei tule olla täysin ulkoamäärätty. Vapaaehtoinen tarvitsevuus tarkoittaa, että henkilö päättää itse omista tekemisistään, mutta kykenee samalla toimiviin ihmissuhteisiin.
Yksilöllisyys perustuu omaan identiteettiin ja minäkokemukseen. Yksilöllisyys syntyy kehityksen tuloksena ja on välttämätöntä, jotta henkilö voisi olla todellinen subjekti. Tarvitsevuus tarkoittaa, että henkilö tarvitsee toisia ihmisiä ylläpitääkseen eheätä minäkokemustaan. Psykologisessa mielessä voidaan sanoa, että toisten henkilöiden on suhtauduttava häneen hänen omien vuorovaikutusmielikuviensa mukaisesti.
Ryhmä
Sosiaalipsykologian kenties merkittävin tutkimuskohde on ryhmä. Ryhmälle on olennaista, että jokin yhteen liittävä seikka pitää sen kasassa ja toisaalta sen keskeinen toiminto on kommunikointi.
Kommunikaation perusyksikön muodostaa kaksi henkilöä, joka toimii prosessiluonteisesti. Kommunikaatiossa viestejä lähetetään ja vastaanotetaan monikanavaisesti. Sen pelisäännöt rakentuvat molempien osapuolten odotuksista ja käsityksistä. Lisäksi se edellyttää jonkinlaisen yhteisen perustuksen, kuten kielen, kulttuurin tai asiantuntemusalan.
Kommunikaatiorakenne kertoo, kuka viestii mitäkin ja kenelle. Valta-aseman eräs ominaisuus on olla kommunikaatiorakenteen keskeisellä paikalla. Viestinvaihtoa on sekä verbaalista että non-verbaalista.
Ryhmällä on useita ominaisuuksia. Sen piirissä voi esiintyä konformisuutta, joka tarkoittaa alistumista enemmistön mielipiteeseen ja yhdenmukaisuuden tavoittelua. Tätä ilmiötä voidaan hyödyntää organisaatioissa, joiden johtajien on saatava se toimimaan yhdenmukaisella tavalla. Ryhmällä on myös tavoite. Tavoitteet ohjaavat yksilöiden tiedonetsintää, päätöksentekoa ja toimintaa. Yhteinen tavoite muodostaa herkästi ryhmän. Ryhmällä on kiinteys, eli koheesio, joka tarkoittaa yhteenkuuluvuutta ja riippuvuutta. Koheesio tekee ryhmästä erottuvan kokonaisuuden.
Fyysisen ja henkisen terveyden kannalta siedettävä stressitaso on välttämätöntä. Ihmissuhteet muodostavat puskurin, jolla on stressiä lieventävä vaikutus. Työyhteisöissä on havaittu hyvien henkilösuhteiden parantavan organisaation jäsenten työhyvinvointia.
Johtaminen
Johtajan asema voi olla virallinen tai epävirallinen. Johtajalla virallisessa asemassa on siihen liittyvää valtaa ja velvollisuuksia. Tämän aseman sanelee organisaatiomalli ja johtaja on tehtäväänsä pidemmäksi ajaksi nimitetty. Epävirallisessa johtajuudessa on kysymys tilanteista ja tavoitteista riippuvasta vallasta. Tällaista tilapäistä valtaa on henkilöllä, joka kykenee ohjaamaan ryhmää sen merkittäviksi näkemien tavoitteiden suuntaan.
Viestinnällisessä mielessä johtaja on tiedonkulun solmukohdassa. Hän ohjaa antamalla tietoa ja kehotuksia ja oppii ottamalla vastaan eri suunnista tarjottua informaatiota.
Seuraavilla piirteillä on havaittu olevan esiintyvyyttä johtajien keskuudessa: älykkyys, itsevarmuus, hallitsevuus, sosiaalisuus, saavutuksiin suuntautuneisuus, iäkkyys, kokeneisuus ja pituus.
Käydään edelleen läpi neljä johtajuuteen liittyvää seikkaa: status, verkostot, tunnustettu asema ja valta. Status perustuu henkilön muodolliseen tai ei-muodolliseen asemaan ja muiden häntä kohtaan suuntaamiin asenteisiin ja odotuksiin. Status edellyttää myös statusnormien jonkinasteista noudattamista. Johtajuudesta ja vallasta puhuttaessa voidaan määritellä verkoston käsite. Oppikirjaa siteeraten verkostot määritellään monimutkaisiksi, hajautetuiksi, ei-hierarkkisiksi järjestelmiksi, joissa on useita toimijoita. Tunnustetussa asemassa olevalla on tietty status. Se perustuu hyväksyntään, tottumukseen ja luottamukseen. Henkilöllä tai
Lisää tiivistelmiä aiheesta Sosiaalipsykologia