Tuula Juvosen (2002) väitöskirja
käsittelee sitä, millaisena
homoseksuaalisuus nähtiin Suomessa puoli vuosisataa sitten. Tuolloin
seksuaalisuudesta vaiettiin, myös julkisuudessa, ja homoseksuaaliset
teot olivat rikos ja homoseksuaalisuus sairaus. Juvonen lähestyy
kysymystä ajattelemalla,
että homoseksuaalisuus, kuten
heteroseksuaalisuuskin, tulee mahdolliseksi ajatuksellisten ja
kielellisten konstruktioiden tuotoksena. Käsitykset muuttuvat koko
ajan, joten homoseksuaalisuuskaan ei koskaan ”ole” jotakin, vaan sen
tekevät tietynlaiseksi käytetyt käsitteet ja niihin liitetyt
merkitykset ja käytännöt. Siispä kysymys onkin muodossa: ”millaiseksi
homoseksuaalisuus on tehty?”Kysymyksenasettelu ammentaa
kansainvälisessä lesbo- ja homotutkimuksessa 90-luvulla vakiintuneesta
queer- teoreettisesta käänteestä.
Tutkimus nojaa foucault´laiseen
perinteeseen kyseenalaistaen ja purkaen vakiintuneita ajatuksia
homoseksuaalisuuden väistämättömästä olemuksesta kiinnittämällä huomion
homoseksuaalisuuden rakentumisen historiallisuuteen. Millä tavoin
homoseksuaalisuus on käsitteellistetty ja millaisia käytäntöjä nämä
ajattelutavat ovat tehneet mahdollisiksi? Tämä kysymys paikannetaan
sotienjälkeiseen kaupungistuvaan Suomeen ja erityisesti Tampereelle.
Näin murretaan aiempien kansainvälisten tutkimusten kuvaa
suurkaupunkilaisesta homoseksuaalisuudesta. Tutkimuksessa tarkastellaan
homoseksuaalisuuskäsitysten paikallista rakentumista tilanteessa, jossa
edellytykset homoseksuaaliselle itseymmärrykselle ovat vasta
syntymässä. Naisten ja miesten homoseksuaalisuuden tarkasteleminen
rinnakkain osoittaa sen, että edes tietyssä paikassa ja tiettynä aikana
homoseksuaalisuus ei ole mahdollinen samanlaisena kaikille.Tutkimus
on ensisijaisesti kulttuurintutkimuksellista lesbo- ja homotutkimusta,
mutta samalla se liikkuu monen eri tieteenalan kentillä; muun muassa
sosiaalipolitiikan, naistutkimuksen, sosiologian ja maantieteen. Näitä
kaikkia sovelletaan queer-tutkimuksen näkökulmasta. Tutkimus on
selkeästi rakennettu ja käsittelee aihetta monipuolisesti ja
kiinnostavasti. Pääkysymystään se käsittelee johdonmukaisesti. Valittu
käsittelytapa antaa paljon
tilaa ”puheelle”, mikä on hienoa. Pitkät
lainaukset jättävät tilaa käsiteltävänä olevan asian ymmärtämiselle ja
välittävät myös tunteita, joka tämän tutkimuksen kannalta on
olennaista. Kuvatuksi ja käsitellyksi tulee juuri se, mikä pitikin:
tavat puhua homoseksuaalisuudesta, jotka kertovat siitä, millaisena
homoseksuaalisuus on nähty. Puheenvuoro on sekä käsityksiä luoneella
osapuolella, että niiden vaikutuksissa eläneillä. Tällöin hahmottuva
kuva on monipuolinen ja huolellisesti, eri kulmista käsitelty.Tutkimuksessa
annetaan paljon tilaa lainauksille, lähinnä muisteluille ja hahmotetaan
kuva homoseksuaalisena elämisestä Tampereella sotien jälkeen noin 70-
luvulle asti. Näin ollen valittu käsittelytapa toimii. Mitään sinänsä
yllättävää ei matkan varrella tule esiin, mutta tämän tyyppistä
tutkimusta on tehty Suomessa niin vähän, että ” suomalaisella
homoseksuaalien sosiaalihistorialla” on paikkansa.
Lisää tiivistelmiä aiheesta Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia